IMG_2181Siinä se nyt on. Enpä olisi uskonut, että osaisin tehdä maalaisleipää onnistuneesti heti ensimmäisellä kerralla ja että se olisi vielä aika helppoakin. Mutta näin on. Mä tilasin äskettäin Glorian ruoka & viini lehden, josta sitten tämän ohjeen pohjakin on tehty. Täytyy kyllä hehkutella tota lehteä sen verran, että ehdottomasti Suomen kärkeä ruokalehdissä ja kuvat on vaan ihan törkeen hyvän näköisiä. Silloin 7 vuotta sitten kun muutettiin Lontooseen niin Suomalaiset ruokalehdet näyttivät vielä ihan hirveiltä. Lontoossa taso oli aivan toisenlaista jo silloin ja ihan loppuajasta kun tein itsekin siellä ruokalehdessä duunia niin ajattelin, että millaista se sitten on Suomessa. Mutta täytyy kyllä sanoa, että hyvin täälläkin vedetään nykyään! Huomasin myös hauskan jutun itsestäni tuota lehteä selaillessa: joka selauskerta löydän jonkun uuden reseptin mitä en edellisellä kerralla noteerannut. Eli nyt siellä on jo useampikin odottamassa testaamista. :) Ja tosta leivän leipomisesta sen verran, että seuraavaksi täytyy sitten varmaan testata hapanjuuren teko! Meinaan kun veti ahneuksissaan tota hiivaleipää useamman siivun niin vatsa oli vähän erimieltä tästä herkuttelusta. :) Tässäpä vielä tämä resepti pienillä muutoksilla jos haluatte kokeilla.

Maalaisleipä (2 kpl)

3,5 dl vettä
50 g tuorehiivaa
8 dl vehnäjauhoja
1,5 rkl suolaa
vajaa desi ruokosokerisiirappia
2 dl spelttijauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
0,5 dl oliiviöljyä
1 dl auringonkukansiemeniä
0,5 dl pellavansiemeniä

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen, lisää 2 dl vehnäjauhoja ja anna tekeytyä 15 minuuttia, kunnes taikina kuplii.

Sekoita kuplivaan taikinaan suola, siirappi, jauhot ja kaakao (minä sekoitin kaakaon jauhoihin ja kaadoin jauhoseoksen sihdin läpi, jolloin vältetään paakut). Vaivaa kunnes taikina ei tartu kiinni astiaan (ei tarvii vaivata kauan) ja lisää sitten joukkoon öljy ja siemenet ja vaivaa tasaiseksi.

Anna taikinan kohota liinan alla 1,5 tuntia. Sen jälkeen jaa taikina kahteen osaan, leivo ne pyöreiksi limpuiksi leivinpaperille, ripottele jauhoja pintaan ja anna kohota vielä puoli tuntia liinan alla. Mä paiston molemmat samalla peltillä, mutta laitoin vähän leivinpaperia leipien väliin pystyyn, etteivät tarttuneet toisiinsa kiinni.

Kuumenna uuni 250 asteeseen ja laita uunin pohjalle 2 dl kiehuvaa vettä kuumuutta kestävässä astiassa. Tällöin leipiin tulee rapea kuori. Paista leipiä 5 minuuttia ja laske sitten lämpöä 200 asteeseen ja paista vielä 20-25 minuuttia. NAM!

Hey! Made some home made bread first time and it wasn’t actually difficult at all! And I’m telling you.. delicious! x