IMG_1693 IMG_1689Kuten viime postauksessa kerroinkin, että testasin kuivattaa omenalastuja. Ja hei nehän onnistui! :) Oon nyt ihan fiiliksissä, että tällaistakin uutta pystyy tekemään. Oon tänä syksynä hurahtanut aivan täysin kaikkeen säilömiseen ja meiltä löytyy tuolta jos jonkinlaista purkkia ja pulloa sekä pakastin täynnä rasioita. Koskaan en ole kuivaamista kokeillut, mutta eihän tää nyt niin hankalaa ollutkaan. Taidan tänään laittaa vielä uuden satsin tulemaan ja ens viikolla hakea vähän lisää omenia. Tässäpä teille vielä ohje mukaan, nyt super mukavaa viikonloppua itse kullekin!

Kuivatut kaneliomenalastut

Omenoita
Kanelia

Pese omenat ja poista siemenkodat. Viipaloi mahdollisimman ohuita siivuja ja asettele uunipellille leivinpaperin päälle. Ei kannata laittaa päällekkäin, koska siten kuivuminen kestää pidempään ja omenat tarttuvat toisiinsa kiinni. Ripottele päälle kanelia ja laita uuniin 50-75 astetta (varmaan riippuu vähän uunin tehosta). Anna omenoiden olla uunissa niin pitkään, että ovat täysin kuivuneita. Tähän menee useita tunteja (mulla meni ehkä 7-8) ja jos lastut leikkaa paksummaksi (minkä minä osalle vahingossa tein) niin aikaa menee siitä syystä pidempään. Joissain ohjeissa käskettiin pitää yön yli. Minä taidan tänä yönä kokeilla ja käyn vaan välillä tarkastamassa, etteivät paistu liikaa. Näitä voi myös kuivattaa huoneenlämmössä, mutta siinä tapauksessa kuivatukseen menee ainakin muutama päivä. Sitten vaan ilmatiiviiseen purkkiin ja nää pitäis säilyä pitkäänkin!

Like I told you yesterday I’ve been drying some apple snacks. They are ready now and guess what.. delicious! Not very difficult to prepare, just takes some time. I’m going to make more tonight. Here is the recipe:

Dried cinnamon apple snacks

Apples
Cinnamon

Wash the apples and remove the core. Slice the apples as thin as you can. That way they will dry quicker. Add some greaseproof paper on baking tray and add apple slices there. Try to pile them separately, otherwise drying will take longer and they will stuck together. Sprinkle some cinnamon powder and put the tray(s) in the oven 50-75 degrees. Keep them there until they are completely dry. It took around 7-8 hours for me. You can also try in 50° over the night but remember to check few times! You can also dry them in room temperature but that will take at least few days. Add them into air-tight jar and you have delicious apples all winter!